Paula:
Mooi! Tulin just kotiin laivalta (oon ihan sika väsyny) ja rupesin heti kirjoittamaan tätä.
Me oltiin siis koko perheen kanssa risteilyllä Tukholmassa. Tän viikon alussa oli kuitenkin alkanu vähä jännittää, että päästäänkö me sinne kun uutisissa luvattiin lakkoa. Keskiviikkona olin sitte Annikalla ja silloin selvisi, että mitään lakkoa ei tulekkaan. Tässä on viikonloppuni päivä kerrallaan...
Day 1.
Lähdettiin iltapäivällä ajamaan kohti satamaan ja vähän ajan päästä laiva lähtikin. Sitten mentiin syömään ja söin mun vastan iiihan liian täyteen. Istuttiin siellä melkein koko ilta syömässä, kunnes seuraava kattaus alkoi niin meidän piti lähteä. Myöhemmin ei tehty mitään ihmeellistä, kierreltiin vaan kauppoja ja sellaista.
Day 2.
Käytiin aamupalalla, levättiin ja lähdettiin kaupunkiin, kun laiva oli saapunut. Meillä oli 5 tuntia aikaa ennen kuin piti olla takasin laivalla. Kävimme kahdessa museossa ja yhdessä kaupassa. Tämän kaupan suhteen meille (oikeastaan vain minulle) kävi hyvä tuuri, sillä olin suunnitellut aamulla, että kävisimme museoiden jälkeen Urban outfittersissa, mutta kun tutkin asiaa tarkemmin tajusin, ettei googlessa mainitusta tiestä olisi minulle mitään apua, koska en tiedä yhtään missä se on. No, päätin sitten unohtaa matkalla vanhaan kaupunkiin koko kaupan ja elää ilman niitä ihania vaatteita.
Yhtäkkiä käännyimme kauppakadulle, joka vain näytti siltä, että etsimäni kauppa voisi olla siellä ja boom se löyty!!!:D Illalla menin katsomaan iskän kanssa musikaalia, jota en edes jaksanut katsoa loppuun asti.
Day 3.
Viime yönä nukuin tosi hyvin, joten oli tosi hyvä fiilis mennä aamupalalle. Laiva saapu Helsinkiin klo:9:55 ja ukki tuli hakemaan meitä kymmeneltä. Matka oli mun osalta tosi kiva ja varmaan myös muidenkin perheenjäsenten!
Mä en ostanut matkalla hirveästi, mutta ajattelin kuitenkin laittaa vähän kuvia niistä:))